vaiskih

• Jaa

lauantaina, 2. elokuuta 2008, klo 10:00

Uiskentelin pitkin Pielisen vihreää pintaa ja kuuntelin kuikan uikutusta. Iltauutisissa oli kerrottu hameiden syöpävaikutuksista, professorit uskoivat löytäneensä totuuden. Olin sillä sekunnilla repäissyt omani pois, heitin saman tien paidankin, kerranhan sitä vain eletään. Huomenna Joensuu, unohdan hameet ja solupesäkkeet.
Päässäni soi taukoamatta Soul Captain Bandin Mitä suurempi puu. En saanut unta, biitti jyskytti tärykalvoon ja sai veden kihoamaan silmiin vaikka miten pistin vastaan. Heinäkuun yö oli lämmin ja tukahduttava; ei kuuma, mutta tunkkainen. Lehtokurppa lensi talon yli uudestaan ja uudestaan, kurnutus velloi puolelta toiselle ja lisäsi ahdistusta. Luulin olevani unessa kunnes nukahdin.

Aamu oli kirkas ja heinäkuinen. Lehtokurppa oli mennyt matkoihinsa ja kuikka uikutti muualla. Linja-autoa odotellessani luin uutisia tienpientareelta löytämästäni lehdestä. Absoluuttisen Nollapisteen laulajalle oli käynyt huonosti, hameiden osuutta asiaan epäiltiin. Vilkaisin päiväystä, se oli huominen.
Linja-autossa kuumuus nousi hellelukemiin. Kuskin kurnutus kaikui kaiuttimista vaimeana puolelta toiselle velloen: määränpää tuntematon, vauhti suurin mahdollinen. Huolestuminen ei tullut kysymykseen, olihan loma. Vilkaisin laukkuuni ja löysin jo mainitun lehden, vaikka olin varmasti heittänyt sen lähimännyn oksalle autoon noustessani. Etuviistoon istui nainen hameessa, epäilemättä ennen pitkää kalju, olisi tehnyt mieli huomauttaa, mutta enhän ollut nyt töissä.
Auto kaartoi sillalta joen ylle enkä edes ajatellut huutaa.